MIES SANOJENSA TAKANA Folkloristinen tutkimus Niilo Yli-Vainion ja muutaman vapaakristillisen kollegan esityksellisistä teksteistä ja kollektiivitraditiosta Lisensiaattitutkielma Folkloristiikka Jyväskylän Yliopisto Seija Maria Tarvainen Elokuussa 2005 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Tiedekunta – Faculty Laitos – Department Humanistinen Historian ja etnologian laitos Tekijä – Author Seija Maria Tarvainen Työn nimi – Title MIES SANOJENSA TAKANA. Folkloristinen tutkimus Niilo Yli-Vainion ja muutaman vapaakristillisen kollegan esityksellisistä teksteistä ja kollektiivitraditiosta Oppiaine – Subject Työn laji – Level Folkloristiikka Lisensiaattitutkielma Aika – Month and year Sivumäärä – Number of pages Elokuu 2005 148 s. + liitteet 20 s. Tiivistelmä – Abstract Niilo Antti Yli-Vainio (s. 23.2.1920 Alahärmässä, k. 16.11.1981 Espanjassa) oli poikkeuksellinen suomalainen karismaattinen helluntaijulistaja, joka sävähdytti suomalaisia varsinkin vuosina 1977-1981, jolloin joukkokokouksissa uskottiin tapahtuneen yliluonnollisia ilmiöitä, kuten kaatumisia ja parantumisia. Saarnaaja välittää esityksellään ja teksteillään maailmankuvaansa ja sitä maailmankatsomusta, johon hän on uskonnollisen liikkeen kautta sitoutunut. Niilo Yli- Vainion tehokas karismaattinen kommunikointimuoto oli folklore-esitykset saarnan lomassa. Saarnaan kytkeytyi raamatuntulkintaa, kerrontaosioita, huumoria, liikehdintää, elehtimistä, suostuttelua ja riittejä, jotka johtivat hurmokselliseen käyttäytymiseen. Näitä keinoja käyttivät hänen kollegansa myös helluntaiherätyksessä ja vapaaseurakunnissa. Aluksi selostan lyhyesti tutkijan näkökulmaani, metodi- ja aineistovalintaani, vapaan kristillisyyden integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja Niilo Yli-Vainion sekä hänen kollegojensa osuutta siinä. Tarkastelen, miten valituista näyteteksteistä selviää yksilön maailmankatsomuksen kehitys elämänkaaren aikana ja pohdin karismaattisten ilmiöiden muodostumisen syy-yhteyksiä ja miten ne näkyvät toistuvasti. Etsin teksteistä representaatioita mm. saarnaajien tietoisuudesta, maailmankatsomuksesta ja -kuvasta. Representaatioissa transformaatioon johtavat esitykset, jotka ilmenevät kerronnassa, ovat etusijalla, kun tutkin teksteistä ja audiovisuaalisista tallenteista, mitä, miten ja miksi karismaattinen elämys on oiva suostuttelukeino ja miten se toistaa itseään teksteissä esityksellisenä tekona. Pohdin, miten saarnamiehen ja hänen uskonnollisen yhteisönsä kompetenssi ilmenee ja mitä seurauksia tästä on. Tutkin, oliko tallennetuissa teksteissä mahdollisesti toistuvia aineksia, jotka muokkaavat käyttäytymistä, esim. vaikutusehdotuksia tai mielikuvia, joita yhteisön naiset ovat välittäneet saarnaajalle. Pro gradu –työssäni v. 2001 olen analysoinut Niilo Yli-Vainion 10 saarnaa, yhden TV-ohjelman ja radiohaastattelun sekä kerännyt lehtiartikkeleita ja kirjasia, joita Yli-Vainio oli kirjoittanut itsestään ja muut olivat kirjoittaneet hänestä. Tässä työssäni tarkastelen kahta muuta Niilo Yli- Vainion saarnaa ja vertaan niitä kahteen Yli-Vainioon hieman kriittisesti suhtautuvien helluntaisaarnaajien puheisiin tuolta ajalta. Teen vertailuja Juho Koivumäen elämänkertaan sekä tarkastelen hänen saarnakirjastaan ja äänitteitä ja voin myös viitata aiempaan pro gradu- materiaaliini. Asiasanat – Keywords elämänkaari, esitys, karismaattinen, kerronta, maailmankatsomus, maailmankuva, performanssi, performatiivinen teko, riitti, supranormaali elämys, suostuttelu, teksti, tietoisuus, traditionsiirto, yhteisö Säilytyspaikka – Depository Historian ja etnologian laitos Muita tietoja – Additional information Talletettu myös JYKDOK-opinnäytetietokantaan kokonaisuudessaan pdf-muotoisena SISÄLTÖ ABSTRAKTI Sivu 1. JOHDANTO 1 1.1. Alkusanat 1 1.2. Tutkimuksen lähtökohtia 3 2. TUTKIMUKSEN VIITEKEHYS 7 2.1. Tutkimusongelma ja –metodit 7 2.1.1. Esityskeskeisen saarnan ja siihen sisältyvän kerronnan tutkimismahdollisuudet 11 2.2. Aineisto, sen käsittely ja rajaus 15 2.3. Kirjallisuus ja sen valintaperusteita 18 3. SAARNAMIESTEN HENGELLISEN YMPÄRISTÖN KUVAILUA 21 3.1. Lyhyt katsaus suomalaiseen vapaan kristillisyyden ilmastoon 21 3.1.1. Helluntailaisuus Suomessa 22 3.1.2. Vapaakirkollisuus Suomessa 30 4. MAAILMANKATSOMUS, IDENTITEETTI JA ROOLIT OSANA OMAN TEKSTIN RAKENTAMISPROSESSIA 31 4.1. Näkökulmia maailmankatsomukseen, elämänkaareen ja muistoihin tekstien sosiaalisen erittelyn kategorioina 31 4.1.1. Tunnustaminen osana perinteensiirtoa lapsuudessa ja nuoruudessa 35 4.1.2. Tunnustautuminen ja evankelistan ja saarnaajan tehtävä 40 4.1.3. Julkinen tunnustus saarnauran loppuvaiheilla 46 4.2. Johtopäätöksiä saarnaajien suhteesta yliluonnolliseen tekstien omaelämäkerrallisena esityksellisenä tekona 52 5. TIEDOSTAMISPROSESSEJA JA AVAIMIA ESITYSVÄLINEIKSI 55 5.1. Tajunnan ja alitajunnan merkitys esityksen luomisessa 57 5.1.1. Saarnaajien tiedostamisen tasoja ja reflektointikanavia 58 5.1.2. Esimerkkejä tiedostamisen tasojen erittelymahdollisuuksista 60 5.2. Saarnaajien mielessä kehittyvä maailmankuva ja –katsomus 64 5.2.1. Saarnaajille tärkeät naiskuvat 66 6. NÄKÖKULMIA ESITYSKESKEISIIN SAARNAESIMERKKEIHIN 73 6.1. Saarnatilanne muovaa puhujan tekstiä ja tarkoitusta 73 6.1.1. Näytteitä Niilo Yli-Vainion saarnoista saarnauran huipulla ja lopulla 78 6.1.2. Kahden helluntaikollegan vaikutus Yli-Vainion elämässä 81 6.2. Juho Koivumäki eteläpohjalaisen hengellisen perinnön tulkkina 85 6.3. Päätelmiä Niilo Yli-Vainion tekstien sisällöstä suhteessa kollegoihin 88 7. HAVAINTOJA NIILO YLI-VAINION ESIINTYMISESTÄ JA REPERTOAARINÄYTTEISTÄ SOSIAALISESTI VUOROVAIKUTTEISINA TAPAHTUMINA 92 7.1. Eteläpohjalainen uskonnollisuus ja helluntailiike saarnaajien motivoijina 92 7.2. Niilo Yli-Vainion toimintatavat esittämisympäristössään 95 7.3. Havainnoitsijoiden huomioita Niilo Yli-Vainion esiintymisestä 96 8. KARISMAATTISUUS ITSEÄÄN TUOTTAVANA JA TOISTUVANA ILMAISUKEINONA JA TEKONA SAARNATAPAHTUMASSA 100 8.1. Karismaattisuus osana vapaiden suuntien ilmaisukeinoja ja ilmiöiden tieteellistä arviointia 100 8.2. Uskonnollinen vuoropuhelu ympäröivän maailman kanssa – suostutteluako? 110 8.2.1. Kuulijan mielikuvien ohjailu 112 8.2.2. Median osuus uskonnollisen tietoisuuden luomisessa 117 8.3. Johtopäätöksiä karismaatikkojen päämääristä tekstidramatiikan avulla 123 9. JOHTOPÄÄTÖKSIÄ ESITYKSELLISEN SANOMAN ULOTTUVUUKSISTA 131 LÄHTEET 135 LIITTEET (20 sivua) LIITE 1 Viisi kaaviota tiedostamisen tasoista ja persoonallisuudesta 1 LIITE 2 Niilo Yli-Vainion saarnan analysointi ”Ramman parantuminen” 4 LIITE 3 Niilo Yli-Vainion saarnan analysointi ”Jumalan suuri voima” 6 LIITE 4 Eino Variksen saarnan analysointi ”Katinalan konferenssipuhe” 7 LIITE 5 Osmo Haaviston saarnan analysointi ”Saarna Kyröskoskella” 9 LIITE 6 Juho Koivumäen viiden lyhyen saarnan analysointia 11 LIITE 7 Karismaattisten manifestaatioiden vertailua 18 1. JOHDANTO 1.1. Alkusanat Ja heikoinkin uskovainen tämän päivän jälkeen sanoo: ”Minä kohotan sarveni kuin villihärän sarvet.” Niin kun tuo pikkutyttö tulee laulamaan vaan tänne. Tämä tyttö ei pyöritelly peukaloaan: ”No, ei mull oo mitään sanomista, mutta kun Takala käski.” [Kansa naurahtelee.] Halleluja. Oo, pikku villihärän poikanenhan siinä! (Yli-Vainio 1977, saarna Lapualla 6.12. aiheena Terveisiä Norjasta.) Alahärmäläinen Niilo Antti Yli-Vainio (s. 23.2.1920, k. 16.11.1981) oli poikkeuksellinen karismaattinen helluntailainen puhuja, joka sai sadat tuhannet ihmiset yli kirkkorajojen seuraamaan "Uusi elämä voittaa" -tilaisuuksia ympäri Suomea ja Lapualla joka viikko vuosina 1977-1981. Syynä tähän olivat joukkokokouksissa väitetyt ihmeparantumiset ja kaatumisilmiöt, joista media tuolloin näyttävästi raportoi. (Träff 1978; Saari 1983.) Samoihin aikoihin vaikutti Vapaakirkon piirissä karismaattinen julistaja Juho Koivumäki (s. 21.12.1899) Seinäjoen ympäristössä (Nousiainen 1978). Kun tarkastelee näitä saarnaajia, voi huomata teksteissä paljon yhtäläisyyksiä ja tämä viitannee yhteiseen uskonnolliseen kulttuuriperintöön Etelä-Pohjanmaalla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella uskonnollista kulttuuria ja etsiä monipuolisesta aineistosta tietoja maailmankatsomuksesta ja pohtia folkloren synnyssä kertomuksia, joissa on tapahtunut jokin merkityksellinen asia saarnaajien elämässä tarkastelemalla heidän omaelämänkertaansa ja tekstejään ja vertaamalla niitä tieteellisiin tutkimuksiin karismaattisista saarnaajista. Tutkimukseni tavoite on Yli-Vainion esityksellisyyttä koskeva selvitys, mutta vertailevassa tutkimusotteessa on syytä suppeasti tarkastella hänen kollegojensa tuotosnäytteitä esittämisen analyysillä ja etsiä näytteistä sellaisia yhdenmukaisuuksia ja tarvittaessa eroja, jotka ovat leimaa-antavia vapaiden suuntien uskonnollisessa perinteessä. (Vrt. Bauman-Sherzer 1974, 417-418.) Perustelen menettelyäni sillä, että folkloristinen tutkimus voi puolueettomasti tuoda huomattavasti laajemmat näköalat yksilön erityispiirteiden selvittämiseksi tietyn yhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä kuin jonkin uskonnollisen elimen rajaama tutkimus. Esimerkiksi monet tutkijat ovat tarkastelleet eri yhteisöjen puheen etnografiaa huomioimalla 1) perinteentuottajien taustayhteisöjä, 2) tarjolla olevia henkisiä ja aineellisia voimavaroja järjestää esittäviä viestintätilanteita, 3) yhteisöllisiä sääntöjä 2 esityksen taustalla, 4) puhetoimintoja, -tapahtumia ja -tilanteita ja 5) taiteellisten esitysrakenteiden muotoilua (Bauman – Sherzer 1974, 15-416), ja nämä toimivat tekstini raameina, kun alan tutkia uskonnollisen perinteentuottajan käytänteitä saada sanomansa julki. Tutkijan oma maailmankatsomus ja -kuva vaikuttavat osaltaan tutkittavan ilmiön ymmärtämiseen. Helluntailaisuus on minulle tuttua, koska olin lapsena Australiassa vuosina 1959-1966, ja sain elämäni ensimmäisellä seitsenvuotisjaksolla tutustua sikäläiseen suomen- ja englanninkieliseen helluntailaisuuteen ja karismaattisiin ilmiöihin sekä Sydneyn siirtosuomalaisten perustamassa helluntaiyhteisössä että englantia puhuvassa Assemblies of God-kirkossa. Pohdin, oliko lapsena kuulemissani teksteissä ja näkemissäni ilmiöissä jopa teomaniaa, jossa ihminen (esim. hurmossaarnan, henkikasteen, unien tai profetioiden avulla) pyrkii ruokkimaan narsismiaan ja tavoittelemaan asemaa yhteisössä, jopa jumalankaltaisuutta (Turunen 1996, 223). Miksi Niilo Yli-Vainiosta, Eino Variksesta tai Osmo Haavistosta tuli helluntailainen tai Juho Koivumäestä vapaakirkollinen? Oliko lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden käännekohdat pontena siihen, että heidän tuli saada vahvistusta identiteettiinsä vapaan suunnan uskon kautta ja miten ne paljastuvat folkloressa? Aikaa myöten elämän ratkaisukohdissa tapahtuneet asiat himmenevät ja kultaantuvat, niistä tulee saarnaajalle folklorea, joka elää osana saarnan rakennusaineita ja palvelee saarnan tarkoitusta vaikuttaa kuulijaan transformaation tapahtumisen onnistumiseksi, jota jälleen tutkijat erittelevät, luokittelevat ja analysoivat (vrt. Grimshaw 1974, 423). Olen lähtenyt tutkimusretkelle, jossa aion selvittää, miten voi selittää fundamentalistista käsitystä siitä, miksi, milloin ja miten ihminen kokee mieleenpainuvia tapahtumia ja kuinka ne muuttuvat folkloreksi ja saavat paikkansa hengellisessä julistuksessa. Erityinen kiitos ohjaajalleni dos. L. Arolle kannustavista kommenteista, ajan antamisesta ajatustyöni kehittämisessä ja kärsivällisyydestä silloin, kun olen harhaillut syrjäpoluilla tekstin luomisprosessin aikana. Kiitän myös perhettäni, sukulaisiani ja tuttaviani taloudellisesta, henkisestä ja jopa hengellisestä tuesta, jotta en kokisi anomalioita tutkimukseni aikana. 3 1.2. Tutkimuksen lähtökohtia Tutkimukseni Niilo Yli-Vainiosta alkoi sattumalta jo vuonna 1997, kun löysin äänitteen, jonka vapaakirkollinen aviomieheni oli ostanut Helsingistä avioliittomme solmimisen aikoihin. Hänellä oli myös Tapio Nousiaisen (1978) kirjoittama elämäkerta ”Kurikan Honka”, joka kertoo vapaakirkollisen karismaattisen vaikuttaja Juho Erland Koivumäen elämästä. Olimme käyneet pari kertaa kuuntelemassa Yli-Vainiota Helsingin Messuhallissa ja Filadelfia-kirkossa vuosina 1977-1981 tietämättä toisistamme. Eräs lukioaikainen luterilaiseen kirkkoon kuuluva ystävättäreni kertoi kokeneensa "lämmön tunteen" Filadelfia -kirkossa keväällä 1977 ja väitti parantuneensa lapsettomuudesta. Hänellä on tällä hetkellä kaksi aikuista poikaa. Hän ja hänen puolisonsa eivät olleet erityisen uskonnollisia, pikemmin epäilijöitä. Siksi tapahtunut käänne oli heille supranormaalia, koska lääkäri ei ollut antanut toivoa lasten saamisesta. Asia ihmetytti minua, koska olihan se outoa, että ns. ei-uskovainen parantui ja moni tosiuskovainen ei parantunut. Voiko suggestiivinen elämys laukaista ihmisessä itsessään parantavia voimia, on epäilijöiden kysymys, vai oliko parantuminen osoitus jumalallisen voiman läsnäolosta maailmassa, kuten uskovat asian ymmärtävät. Kun Niilo Yli-Vainio kuoli vuonna 1981, asia unohtui kymmeniksi vuosiksi. Kuuntelin löytämääni äänitettä ja totesin, että Niilo Yli-Vainion saarna sisälsi mielenkiintoisia jaksoja ja aloin selvittää niiden sisältöä tarkemmin. Yli-Vainion em. saarna sisälsi alkupuheen, johdannon, päätekstin, jatkotekstin, argumentaatioita ja niihin liittyvän jatkotekstin sekä päätöspuheen. Saarnaan, joka käsitteli ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kolmattatoista lukua, oli upotettuina tekstiosuuksina juorua, kokemuskerrontaa, muistelua, tarina, kiteytynyttä tarinaa ja huumoria ja vertauksia. (Yli-Vainio 1981, saarna 20.2.1981 Helsingin Saalem -seurakunnassa klo 19.) Niilo Yli-Vainion saarna oli niin elävillä kielikuvilla ja kiinnostavilla perinneaiheilla höystettyä, että päätin tutkia, sisälsivätkö muutkin hänen äänitteensä vastaavanlaista materiaalia. Pro gradu –työssäni olen selostanut sitä prosessia, millä hankin lisää äänitemateriaalia ja tekstejä. Kun tein pro gradu –työtä, huomasin, että Niilo Yli- Vainion saarnoissa oli paljon yhtäläisyyksiä spontaaniin saarnaan. Päivikki Suojanen oli väitöskirjaansa tehdessään seurannut rukoilevaisia, jotka pitivät erikoisesti 4 spontaaneista saarnoista (Suojanen 1978). Niilo Yli-Vainio ei koskaan kirjoittanut koko saarnaa paperille, vaan hänellä oli saarnan runko hahmoteltu mielessä tai paperilappuselle Raamatun väliin. Pystyin edellä mainitusta saarnasta hahmottamaan juonikaavion lisäksi sermeemejä ja toimintarelaatioita. Niistä selvisi, että Yli-Vainion puheissa oli myös kaavoittuneisuutta ja säännönmukaisuuksia. Tämä johtui siitä, että vaikka samasta aiheesta oli variaatioita, niin ne usean toiston jälkeen alkoivat kiteytyä. Löysin kymmenestä saarnasta toista sataa kerrontaepisodia, mikä oli minun mielestäni paljon ja päättelin, että Yli-Vainio ammensi repertoaariinsa aineksia eteläpohjalaisesta ja suomalaisesta perinteestä sekä elämänkokemuksistaan. Tämä oli ensimmäinen vaihe tutkimuksessani vuosina 1997-2001. Pro gradu -työssäni olin tarkastellut Niilo Yli-Vainiota uskonnollisen yhteisön vaikuttajana ja jäsenenä sekä tutkinut erityisesti hänen kerrontansa sisältöä kymmenen saarnan osalta. Jaoin Niilo Yli-Vainion elämän biografisiin jaksoihin, joihin kuuluivat 1) varhaislapsuus 1920-1926 Alahärmässä, 2) kouluaika 1927-1931 Uusikaarlepyyssä, 3) varhaisnuoruus 1932-1935 Köykkärin kylässä, 4) nuoruusaika 1936-1938 Alahärmässä ja Lapualla, 5) rintamalla vietetty aika 1939-1944, 6) työ- ja perhe-elämä 1945-1946 sekä uskoontulo 26.1.1946 sekä samana juhannuksena nähty ennenäky ihmisjonoista, 7) initioituminen helluntaiseurakuntaan ja evankelistakausi 1947-1955 Pohjanmaalla, 8) saarnaajakausi 1955-1964, 9) saarnaajakausi Ruotsissa ja Suomessa 1964-1975 ja 10) karismaattinen joukkosaarnaajakausi 1977-1981 (Träff 1978; Tarvainen 2001, 17-21). Edellisen jaottelun mukaan siis Niilo Yli-Vainion maailmankatsomuksen kehitys alkoi "tavallisena" eteläpohjalaisena luterilaisena ihmisenä. Toisen maailmansodan ja sitä seuranneen taloudellisen nousun aika kuvaa hyvin modernin ajan arvoja ja ihanteita. Uskoontulo oli maailmankatsomuksessa selvästi rajapyykki, jossa Yli-Vainio irtautui vanhoista arvoista ja ihanteista ja suostui omaksumaan uuden, helluntailaisen maailmankuvan elämäänsä. Sitä varten hän tarvitsi maailmankatsomuksensa elementeistä ennenäkyä antamaan merkitystä hänen päätökselleen lähteä helluntaiherätyksen julistajaksi. (Ks. Tarvainen 2001, 17-21.) Näky eli visio voi siis olla esityksellinen teko, jonka saaja luulee saaneensa sen Jumalalta, kertoo sen muille, ja 5 näyn myötä näkijä alkaa toteuttaa sitä vähitellen tai luulee toteuttaneensa näyn. Näyn kertominen on puheakti, aivan kuten tervehdykset, loukkaukset, toivomukset, juorut, kerronta, hiljaisuus, puheenpito ja keskustelu, toteaa Grimshaw (1974, 422). Pro gradu -työssäni tarkastelin myös Niilo Yli-Vainion saarnauran kehittymistä ja koetin soveltaa siinä uskontoantropologisia ja kerronnan tutkimusmenetelmiä. Niilo Yli- Vainion saarnaurassa oli kaksi ajanjaksoa: fundamentalistinen kausi 1936-1975 ja yhteiskristillisyyttä suosiva karismaattinen kausi 1976-1981. Karismaattinen kausi alkoi Niilo Yli-Vainion Australian vierailun jälkeen (Halme 1982, 11-26). Niilo Yli-Vainion sukulaisia asuu tällä hetkellä siirtolaisina mm. Amerikassa, ja heihin on lähes mahdotonta saada yhteyttä, jotta olisin voinut saada tarkempaa kuvaa suvussa vaalituista perinteistä. Minulla on ainoastaan Niilo Yli-Vainion vanhimman tyttären pari kirjettä ja toisen käden tietoja käsityksistä Yli-Vainion elämästä. Saarnaajaurallaan Niilo Yli-Vainio lähti etenemään perinteisesti, kuten helluntaiherätyksen traditioihin kuului: ensin uskoontulo, upotuskaste, henkikaste, evankelistaksi lähtö, seurakuntien työntekijäkausi ja viimein karismaattinen saarnaajakausi. Tänä aikana hän välitti helluntailaista traditiota, jossa on havaittavissa kaksi ajanjaksoa hänen helluntailaisen maailmankuvansa kehityksessä. Ensimmäinen ajanjakso oli 1947-1976 fundamentalistinen tulikivenkatkuinen parannussaarnakausi, joka sai vaikutteita eteläpohjalaisesta uskonnollisesta perinteestä (Pohjanheimo 2002: sähköpostiarvio 23.3.2002)1. Vuosina 1977-1981 alkoi amerikkalaisvaikutteinen karismaattinen kausi, joka iti Yli-Vainion osallistuessa parantajaevankelista Kathryn Kuhlmanin joukkokokouksiin Israelissa 1974 (Ks. Tarvainen 2001, 17-21.). Yli- Vainion sisäinen uudistuminen alkoi lomamatkasta Australiaan 16.12.1976 - 4.2.1977, jolloin hän mm. osallistui Adelaiden helluntaikonferenssiin ja oli kokenut ne siunatuiksi (Halme 1982, 11-12). Niilo Yli-Vainio oli kasvanut suomalaiseen kulttuuriin. Hänen maailmankuvaansa liittyi myös harras toive ja uskomus uudesta elämästä, joka voittaa jopa sairauden lait ja 1 Kauhavan Helluntaiseurakunnan työntekijä Jukka Pohjanheimon sähköpostiarvio Niilo Yli-Vainion maailmankuvan muutokseen 23.3.2002.: "Arvioin hänen työnsä siten, että hän herätti Suomen kansan tiedostamaan Jumalan todellisuuden, ja monet pelastuivat sekä luultavasti parantuivat hänen toimintansa kautta. Paikallisseurakuntatasolla kuitenkin kerrotaan hedelmien jääneen laihoiksi. On syytä muistaa myös Niilon aiempi toiminta, joka oli paremmin tulikivenkatkuista parannussaarnaa (kuulemani mukaan). Silloin ihmisiä myös pelastui. On merkille pantavaa, että Jumala antoi yhdelle palvelijalle kaksi niin erilaista ja voimakkaasti vaikuttavaa toimenkuvaa hänen elämänsä aikana."