SOSIAALISEN NOUSU JA PALJAS ELÄMÄ Arendt suhteessa Foucault’n ja Agambenin edustamaan biopolitiikan teoriaperinteeseen Samuel Juhani Lindholm Pro gradu -tutkielma Filosofia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Syksy 2016 TIIVISTELMÄ SOSIAALISEN NOUSU JA PALJAS ELÄMÄ Arendt suhteessa Foucault’n ja Agambenin edustamaan biopolitiikan teoriaperinteeseen Samuel Juhani Lindholm Pro gradu -tutkielma Filosofia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto Ohjaajat: Sara Heinämaa, Jussi Backman & Lauri Siisiäinen Syksy 2016 Sivumäärä: 90 Tutkielman tarkoituksena on vertailla Hannah Arendtin poliittista ajattelua biopolitiikan kahden keskeisen teoreetikon Michel Foucault’n ja Giorgio Agambenin ajatteluun. Arendt analysoi sosiaalisen nousua, jonka yhteydessä moderni hallinto on kiinnostunut ihmisestä ennen kaikkea ihmislajin biologisena edustajana. Michel Foucault’n teoria biovallasta puolestaan väittää, että ihmisestä on 1600- ja 1700-luvuilta lähtien kiinnostuttu hallinnollisesta näkökulmasta biologisina ruumiina ja väestöinä. Arendt ja Foucault analysoivat modernin nousuun liittyvää ilmiötä, jossa elämä ja hallinta kohtaavat uudenlaisella tavalla. Lisäksi molemmat ajattelijat käsittelevät tahoillaan biopolitiikan yhteyttä Stalinin Neuvostoliittoon ja Hitlerin Saksaan. Argumentoin, että Arendt voidaan ymmärtää biopolitiikan varhaisena teoreetikkona, koska Arendt ja Foucault analysoivat nähdäkseni pitkälti samaa ilmiötä ja ajoittavat sen lähes samaan historialliseen vaiheeseen. Tämä tulkinta kohtaa kuitenkin myös kritiikkiä: Roberto Esposito esittää, että biopolitiikan ja biovallan käsitteet eivät sovi Arendtin käsitteistöön ja katsoo ettei Arendtin teoriaa voida liittää biopolitiikan teoriaperinteeseen. Esitän, että ristiriita on vain nimellinen – Arendtin yhteydessä voidaan tarvittaessa käyttää biopolitiikan ja biovallan käsitteiden sijasta esimerkiksi biohallinnan käsitettä. Argumentoinkin muun muassa näillä perusteilla Espositoa vastaan, että Arendt ja Foucault analysoivat yhtä ja samaa ilmiötä. Agamben on ensimmäinen ajattelija, joka kytkee Foucault’n ja Arendtin ajattelun yhteen. Hänen biopolitiikka-aiheinen tuotantonsa yhdistelee elementtejä Foucault’n ja Arendtin ajattelusta ja siksi sen käsitteleminen auttaa selventämään näiden välisiä yhteyksiä. Lisäksi Agamben kritisoi edeltäjiään: hänen mukaansa biopolitiikka on itse asiassa huomattavasti varhaisempi ilmiö kuin mitä Foucault väittää. Jos Arendt liitetään biopolitiikan teoriaperinteeseen, myös hän joutuu kohtaamaan Agambenin esittämän kritiikin. Arendtin liittäminen biopolitiikan tutkimuksen piiriin mahdollistaa useita kiinnostavia jatkokysymyksiä. Esimerkiksi pakolaisuus on ilmiö, jota voidaan lähestyä sekä Arendtin ajattelun että yleisesti biopolitiikan teorian kautta. Avainsanat: Hannah Arendt, Michel Foucault, Giorgio Agamben, biopolitiikka, biovalta, valta, väestö 2 SISÄLTÖ 1 Johdanto .............................................................................................................................. 4 2 Hannah Arendt – ihmiskunnasta ihmislajiksi ................................................................... 10 2.1 Arendt ja filosofia ...................................................................................................... 10 2.2 Antiikki: julkinen ja yksityinen ................................................................................. 13 2.3 Toiminnallinen elämä ................................................................................................ 17 2.3.1 Työ ...................................................................................................................... 18 2.3.2 Valmistaminen .................................................................................................... 19 2.3.3 Toiminta .............................................................................................................. 21 2.4 Moderni: sosiaalinen ja intiimi .................................................................................. 23 2.5 Totalitarismi ja ihminen ............................................................................................. 28 3 Michel Foucault ja biovalta .............................................................................................. 34 3.1 Foucault’n ajatusjärjestelmä ...................................................................................... 34 3.2 Foucault’n valtakäsitys .............................................................................................. 37 3.3 Suvereenista vallasta kuriyhteiskuntaan .................................................................... 41 3.4 Biovalta ja väestön hyvinvointi ................................................................................. 44 3.5 Biovalta, rasismi ja totalitarismi ................................................................................ 50 4 Giorgio Agamben ja paljas elämä .................................................................................... 53 4.1 Agamben Foucault’n ja Arendtin perillisenä ............................................................. 53 4.2 Biopolitiikka ja paljas elämä ..................................................................................... 55 4.3 Biopolitiikan synty ja antiikin biopolitiikka .............................................................. 61 5 Arendt biopolitiikan teoreetikkona ................................................................................... 69 5.1 Sosiaalisen nousu ja paljas elämä .............................................................................. 69 5.2 Valtakäsitteet ja niihin liittyvät ongelmat .................................................................. 73 6 Lopuksi ............................................................................................................................. 77 Kirjallisuus ........................................................................................................................... 81 3 1 JOHDANTO Elämme biovallan aikakautta, jossa ihminen näyttäytyy hallinnollisesta näkökulmasta ensisijaisesti biologisen lajinsa edustajana ja osana väestöä. Sitä mitä ihmiset syövät, mitä päihteitä he käyttävät ja missä he viettävät aikansa säädellään moninaisilla hallinnollisilla väliintuloilla. Lapset rokotetaan, heidän kasvuaan tarkkaillaan ja teini-iässä terveyskampanjat valistavat heitä tupakoinnin vaaroista sekä ehkäisyn tärkeydestä. Väestön hyvinvointia pyritään lisäämään, elämää vaalitaan ja kuolevuutta minimoidaan. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion voidaan katsoa olevan eräänlainen malliesimerkki biovallan yhteiskunnasta, jopa biovallan tietynlainen huipentuma: sen puitteissa väestön elämän vaalimiseen tähtäävä biopolitiikka on ollut kaikkein onnistuneita. Lapsikuolleisuus on alhainen, eliniänodote korkea ja ihmisten yleisestä hyvinvoinnista huolehditaan moninaisin toimenpitein. Biopolitiikan piiriin kuuluu kuitenkin myös rasismi ja siitä seuraava ”thanatopolitiikka”, kuoleman politiikka.1 Kun ihmiset käsitetään viime kädessä lajinsa edustajana ja osana väestöä, menettää ihmisyys ainutkertaisuuttaan. Elämää vaaliva biopolitiikka voi muuttua kuoleman politiikaksi pyrkiessään tuhoamaan biologiseksi uhaksi määrittelemäänsä elämää väestön kokonaisetuun, suurempaan hyvään vedoten. Holokausti onkin siten biopolitiikan toinen, eri suuntaan haarautunut huipentuma. Natsien logiikan mukaan saksalaisen väestön hyvinvointi olisi parantunut ja ”arjalainen rotu” tullut puhtaammaksi kansanmurhien myötä. Biovalta yhdistää siis totalitarismia ja liberaaleja demokraattisia yhteiskuntia, joiden välillä on kuitenkin olennainen ero. Biovalta vaalii kyllä aina elämää, mutta sen logiikka mahdollistaa joissakin tapauksissa myös toisarvoiseksi määritetyn elämän tuhoamisen väestön kokonaisuuden hyvinvoinnin maksimoinnin sivutuotteena. Toinen, vähemmän radikaali esimerkki biopoliittisesta rasismista on Ruotsin kansankoti, joka piti hyvää huolta väestöstään, mutta ylläpiti pitkään myös rasistista eugeniikkaohjelmaa. Ruotsalaiseen biopolitiikkaan ei kuitenkaan sisältynyt välitöntä ihmisten tuhoamista, vaan esimerkiksi pakkosterilointeja, joiden katsottiin palvelevan väestön kokonaisetua. Kyseiset käytännöt olivat yleisiä 1800–1900-lukujen Euroopassa. 1 Kreikan sanasta thanatos, kuolema. 2 1800-luvulla muodostunut antropologian tiede näki kansat biologisina lajeina. Sara Heinämaa (2014) antaa esimerkiksi Louisianan maailmannäyttelyn 1904, johon kuljetettiin kongolaisia pygmejä. Pygmit uskoivat 4 Kuuluisin yksittäinen esimerkki tästä lienee Britanniaa toisessa maailmansodassa ansiokkaasti palvellut matemaatikko Alan Touring, joka pakkosteriloitiin homoseksuaalisuutensa vuoksi.2 Ranskalainen filosofi Michel Foucault kirjoitti biovaltaa koskevia tutkimuksia 1970- luvulla. Hänen mukaansa biovalta koostuu kahdesta juonteesta tai teknologiasta: kurivallasta ja biopolitiikasta. Vallan juonteista ensimmäinen, kurivalta on yksittäisiin ruumiisiin kohdistuvaa valtaa: Toinen ääripäistä, ilmeisesti ensin muodostunut, keskittyi ruumiiseen koneena. Ruumiin kesyttäminen, sen ottaminen mahdollisimman suureen hyötykäyttöön, sen voimien lisääminen, sen hyödyllisyyden ja muovattavuuden kasvattaminen sekä sen yhdistäminen tehokkaisiin ja taloudellisiin kontrollijärjestelmiin taataan kurinpidollisilla menetelmillä, jotka ovat tyypillisiä näkemykselle ihmisruumiin anatomis-poliittisesta olemuksesta. (Foucault 2010a, 102.) Kurivaltaa myöhemmin muotoutunut toinen juonne, biopolitiikka, eli väestön säätely tai yksinkertaisesti väestöpolitiikka on puolestaan kokonaisiin väestöihin kohdistuvaa valtaa: Toinen hieman myöhemmin, vasta 1700-luvun puolivälin tienoilla muotoutunut ääripää keskittyi lajiruumiiseen, ruumiseen, jonka elämän mekaniikka läpäisee ja joka toimii perustana biologisille prosesseille, kuten lisääntymiselle, syntymälle ja kuolemalle, terveydentilalle, elämänkaaren pituudelle, pitkäikäisyydelle ja kaikille näihin mahdollisesti vaikuttaville ehdoille. Näitä ohjaillaan kokonaisella joukolla väliintuloja ja säätelymenetelmiä: tämä on väestön biopolitiikkaa. (Foucault 2010a, 102.) Biovalta operoi siis samanaikaisesti kahdella eri tasolla. (Foucault 1976, 182–184, 191– 192; 1997, 222–223.) Biopolitiikka, toinen biovallan juonteista, viittaa väestön elämää maksimoivaan politiikkaan, ei yksittäisiin ihmisiin kohdistuvaan kuriin. Biovalta tarkoittaa näin ollen kurivallan ja biopolitiikan muodostamaa kokonaisuutta. Foucault ja myöhemmät biopolitiikan teoreetikot käyttävät biovallan ja biopolitiikan käsitteitä kuitenkin toisinaan 2 1800-luvulla muodostunut antropologian tiede näki kansat biologisina lajeina. Sara Heinämaa (2014) antaa esimerkiksi Louisianan maailmannäyttelyn 1904, johon kuljetettiin kongolaisia pygmejä. Pygmit uskoivat olevansa kulttuurillisia diplomaatteja, mutta todellisuudessa heitä esiteltiin ”alemman rodun” edustajina. Yhtä pygmeistä päädyttiin jopa esittelemään Bronxin eläintarhassa. Kyseisen eläintarhan perustaja ja promoottori Madison Grant tunnetaan Hitleriin vaikuttaneen ”pohjoista rotua” ylistävän vuonna 1916 ilmestyneen teoksen The Passing of the Great Race or the Racial Basis of European History kirjoittajana. 5 synonyymeinä. Tässä tutkielmassa käsitteiden välinen ero on pyritty säilyttämään näkyvissä erityisesti Foucault’n ajattelua käsittelevässä luvussa. Biovallan ja biopolitiikan käsitteet ovat irtautuneet alkuperäisistä määritelmistään. Foucault’n työtä biovalta-aiheen parissa on jatkanut kokonainen joukko tutkijoita, näiden joukossa Giorgio Agamben, Antonio Negri, Michael Hardt, Roberto Esposito, Nikolas Rose, Paul Rabinow, Johanna Oksala, Sergei Prozorov ja Mika Ojakangas. Tämän tutkielman kannalta toinen keskeinen ajattelija, kaksi vuosikymmentä ennen Foucaultia syntynyt saksalainen politiikan teoreetikko Hannah Arendt, ei käyttänyt biovallan tai biopolitiikan käsitteitä. Foucault’n työn keskeisimmäksi jatkajaksi profiloitunut Agamben, biopolitiikan nykyteoreetikoista ehkä tunnetuin, kirjoittaa Arendtista seuraavasti: Lähes 20 vuotta ennen Seksuaalisuuden historiaa Hannah Arendt oli jo analysoinut prosessia, joka tuo animal laboransin ja sen mukana biologisen elämän modernin politiikan keskiöön. Vita activa -teoksessa Arendt osoittaa modernien yhteiskuntien poliittisen sfäärin muutoksen ja rappion johtuvan biologisen elämän ensisijaisuudesta poliittiseen toimintaan nähden. Se että Foucault kykeni aloittamaan oman biopolitiikantutkimuksensa viittaamatta Arendtin työhön (jota ei ole edelleenkään jatkettu lähes lainkaan) on osoitus siitä vaikeudesta ja vastustuksesta jota ajattelu tällä alueella kohtaa. (Agamben 1998, 10.) Arendt, jota on usein pidetty hyvin erilaisena ajattelijana kuin Foucault, näyttää kuitenkin analysoineen tämän kanssa samaa biovallan aikakauteen johtanutta historiallista taitekohtaa. Ajattelijat sijoittavat murroksen kaiken lisäksi suurin piirtein samaan historialliseen ajankohtaan, 1600- ja 1700-luvuille. Lisäksi he kuvailevat tänä aikana syntynyttä hallinnollista kiinnostusta ihmisen biologisen elämään hämmästyttävän samansuuntaisesti. Ajattelijat analysoivat tahoillaan myös sitä, miten tämä ilmiö liittyy 1900-luvun totalitarismiin. Esposito (2008, 177) nostaa esille käsitteellisen ristiriidan Arendtin ajattelun ja biopolitiikan teoreetikoiden välillä. Hän antaa ymmärtää, että Arendtia ei voida lukea biopolitiikan teoreetikoksi, koska biologian ja politiikan käsitteet eivät ole Arendtin ajattelun kannalta yhteensopivia. Arendtin ajattelussa poliittinen (jonka hän ymmärtää antiikin Kreikasta peräisin olevassa klassisessa merkityksessä) ja biologinen ovat toisilleen vastakkaiset käsitteet. Vaikka elämä onkin tullut modernissa sosiaalisen hallinnan 6 alaiseksi, biologinen on hänen mukaansa epäpoliittista siinä mielessä, että se tulisi ymmärtää yksityisenä eikä siis julkisena. Erimielisyys on kuitenkin vain nimellinen: elämän ”politisoitumisella” viitataan biopolitiikan yhteydessä pikemminkin hallintaan, eikä ihmisten väliseen poliittiseen toimintaan. Vaikka klassinen poliittinen toiminta ja biologinen elämä ovatkin merkityksiltään ristiriitaiset, voidaan biopolitiikan käsitettä nähdäkseni käyttää huoletta kuvaamaan elämään kohdistuvaa hallintaa. Väärinkäsitysten välttämiseksi Arendtin yhteydessä voitaisiin puhua esimerkiksi biohallinnasta. Arendtin esittämä historiallinen analyysi vertautuu joka tapauksessa mielenkiintoisesti Foucault’n vastaavaan analyysiin. Molemmat ajattelijat analysoivat modernin yhteiskunnan esiinnousua, jossa elämä ja hallinto kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla. Arendtin ja Foucault’n yhtäläisyyksien tarkastelua vaikeuttaa myös se, ettei tiedetä, oliko Arendtilla suoraa vaikutusta Foucault’n ajatteluun. Foucault mainitsi Arendtin kerran haastattelussa, jossa häntä pyydettiin ottamaan kantaa Arendtin vallan käsitteeseen (1984b, 377–378). Foucault ei koskaan viitannut teoksissaan Arendtin teksteihin ainakaan eksplisiittisesti, ja koska hän ei myöskään pitänyt minkäänlaista kirjaa lukemistaan teksteistä, ei tiedetä tunsiko hän Arendtin tuotantoa tarkemmin.3 Alessandro Fontana ja Mauro Bertani (2012, 286−287) spekuloivat mielenkiintoisesti, että Foucault olisi saattanut lukea joitakin Arendtin kirjoista, jotka olivat herättäneet pientä keskustelua myös Ranskassa. Ranskassa oli kuitenkin vallassa jokseenkin erilainen teoreettis-poliittinen viitekehys4 kuin se, missä Arendt vaikutti. Onkin varsin mahdollista, ettei Foucault koskaan lukenut Arendtia. En tässä tutkielmassa pyri lainkaan ottamaan kantaa vaikutushistoriallisiin kysymyksiin vaan asetan tehtäväksi ainoastaan käsite- ja argumenttianalyysin ja -vertailun. Tärkeintä tämän tutkielman kannalta on siis se, että ajattelijoiden väitteet muistuttavat toisiaan vaikka suora vaikutussuhde puuttuisikin. Ajattelijoiden yhteiset filosofiset lähtökohdat lienevät yksi selitys siihen, miksi Arendtin ja Foucault’n ajattelussa on tiettyä samankaltaisuutta. Vaikka ajattelijat ponnistivat hyvin 3 On kuitenkin syytä huomatta viittausten puutteen irrelevanssi. Ranskalainen akateeminen käytäntö ei sisällä angloamerikkalaista viittausnormia. Foucault on niukka viittauksissaan, eikä niiden puute ei tarkoita, etteikö hän viittaisi edeltäjiinsä implisiittisesti. 4 Strukturalismi, marxismi ja psykoanalyysi 7 erilaisista filosofisis-poliittisista viitekehyksistä oli heillä toisaalta myös useita jaettuja teoreettisia lähtökohtia. Immanuel Kantin ja Friedrich Nietzschen filosofioiden merkitys sekä Arendtin että Foucault’n ajattelulle on kiistämätön. Martin Heidegger, jonka Foucault (1989, 324) nimesi itselleen keskeiseksi filosofiksi, oli Arendtin varhainen opettaja, joka vaikutti hänen ajatteluunsa merkittävästi (ks. esim. Villa 1996, 113–143). Vaikka nämä yhtäläisyydet saattavat osaltaan selittää joitain ajattelijoiden välillä vallitsevia samankaltaisuuksia, niihin ei syvennytä tässä tutkielmassa. Sen sijaan keskityn Arendtin, Foucault’n ja Agambenin tekstuaaliseen analyysiin. Tutkimuskysymykseni koskee sitä, voidaanko Arendt tulkita osaksi biopolitiikan teoriaperinnettä. Tärkeimpien biopolitiikan teoreetikoiden viittaukset Arendtiin ovat lähinnä lyhyitä huomautuksia. Arendtin ja Foucault’n analyysejä on vertailtu muutamissa tieteellisissä artikkeleissa, ja Arendt liitetään niissä toisinaan jollain tavalla keskusteluun biovallasta (ks. esim. Allen 2002; Braun 2007 Vatter 2008). Aiheesta ei ole kuitenkaan tietääkseni kirjoitettu riittävän perusteellisesti. Tämän tutkielman tarkoituksena on siksi tarjota selvitys Arendtin ja biopolitiikan teoreetikoiden teoksista sekä perustella tämän selvityksen kautta, miksi Arendt tulee lukea biovallan teoreetikoksi avant la lettre, biovalta-termiä edeltäväksi, mutta tällä nimellä myöhemmin kutsuttua ilmiötä tutkivaksi ajattelijaksi. Pyrin lisäksi vastaamaan Espositon esittämään kritiikkiin, jonka mukaan Arendtia ei tulisi yhdistää biopolitiikkakeskustelun perinteeseen eriävän politiikan käsitteensä ja siihen liittyvän erityislaatuisen valtakäsityksensä johdosta. Tutkielman tärkeimpinä lähteinä ovat biovalta-aiheeseen keskeisesti liittyvät Arendtin, Foucault’n ja Agambenin biovaltateemaan liittyvät teokset sekä ajattelijoiden jäsennyksiä ja biovallan teoriaa yleisesti käsittelevä sekundaarikirjallisuus. Agambenin ajattelu on velkaa sekä Arendtille että Foucault’lle, ja tästä syystä hänen ajattelunsa jäsentäminen tarjoaa työkaluja myös Arendtin ja Foucault’n vertailuun. Olen joutunut rajaamaan pois Antonio Negrin ja Michael Hardtin (2001) Imperiumi-analyysiin liittyvän varsin omaperäisen biopolitiikkateorian, joka on mielestäni niin kaukana Arendtin analyysiin verrattavasta Foucault’n biovalta-ajattelusta ettei sen esitteleminen laajemmin auta ymmärtämään Arendtin ja biovallan teoreetikoiden välisiä yhtäläisyyksiä. Samasta syystä olen tässä sivuuttanut myös Espositon erittäin mielenkiintoisen biopolitiikkaesityksen laajemman käsittelyn. Olen rajannut tutkielmani ulkopuolelle myös sekä Arendtin että Foucault’n ajatteluun vaikuttaneet Kantin, Nietzschen ja Heideggerin filosofioiden tarkan 8 selittämisen. Viittaan näihin vain silloin, kun Arendtin ja Foucault’n omien käsitteiden selvittäminen tätä edellyttää. Tutkielman ensimmäinen varsinainen luku esittelee Arendtin poliittista ajattelua ja keskittyy selvittämään erityisesti sitä, miten ihmisestä hänen mukaansa tuli modernissa ensisijaisesti biologisen lajinsa edustaja, työtätekevä eläin eli animal laborans. Toisin sanoen tarkastelen sitä, miten ihmisen biologinen lajiolemus siirtyi modernin päätöksenteon keskiöön. Seuraava luku käsittelee ensin Foucault’n biovalta-analyysiä, jonka mukaan modernissa maailmassa ihmiset nähdään biovallan viitekehyksessä biologisen lajinsa edustajana ja osana väestöä. Kolmas varsinainen luku keskittyy Agambenin biovalta-aihetta koskevaan jatkokehittelyyn ja hänen ajattelustaan kumpuavaan kritiikkiin aikaisempia biopolitiikan teoreetikoita kohtaan. Viimeisessä varsinaisessa luvussa Arendtin ajattelua vertaillaan biopolitiikan teoreetikoihin, pyrkien osoittamaan, millä perusteilla Arendtin voidaan väittää analysoivan samaa ilmiötä kuin Foucault ja muut myöhemmät biopolitiikan teoreetikot, sekä miksi Arendtin sosiaalisen nousuun liittyvä analyysi tulisi mielestäni tulkita osaksi biopolitiikan teoriaperinnettä. 9 2 HANNAH ARENDT – IHMISKUNNASTA IHMISLAJIKSI Ihmiskuntaa on Arendtin mukaan modernina aikana alettu ajatella ihmislajina ja päätöksenteon keskiössä on nykyisin ihminen lajinsa biologisena edustajana, animal laboransina eli työtätekevänä eläimenä. Tämä luku käsittelee Arendtin analyysiä siitä, miten tähän tilanteeseen ollaan päädytty. Arendtin mukaan uuden sosiaalisen eli yhteiskunnallisen (social) alueen nousu modernin yhteiskunnan synnyn vanavedessä kavensi varsinaista julkista tilaa, joka oli aiemmin ymmärretty poliittisen toiminnan näyttämönä. Samalla monista aiemmin yksityisen tilaan luetuista ilmiöistä, kuten taloudesta ja ihmisen biologisista prosesseista, tuli uuteen sosiaaliseen sfääriin sisältyviä kollektiivisia asioita. Uusi sosiaalinen hallinta on kohdistunut ihmiseen biologisena lajioliona – yhteiskunta on kiinnostunut asioista, jotka on aikaisemmin ymmärretty yksityisinä. Klassisesta ihmisten välillä tapahtuvasta poliittisesta toiminnasta on tullut marginaalinen ilmiö. (Arendt 1998, 28, 313–320.) Aluksi Arendtin ajattelua käsitellään yleisellä tasolla, jonka jälkeen syvennytään hänen käsityksiinsä julkisesta ja yksityisestä tilasta sekä työstä (labor), valmistamisesta (work) ja ennen kaikkea toiminnasta (action). Seuraavaksi selvitetään sitä, miten uuden sosiaalisen sfäärin nousu vaikuttaa näihin kategorioihin ja niiden välisiin suhteisiin. Lopuksi selvitetään sitä, miten Arendtin totalitarismianalyysi linkittyy näihin samoihin kysymyksiin. Pyrkimyksenä on esittää Arendtin ajattelusta kuva, jota voidaan lopulta verrata myöhemmin tässä tutkielmassa tarkasteltavaan biovallan teoriaan. 2.1 Arendt ja filosofia Arendt lukeutuu epäilemättä niihin ajattelijoihin, joiden luokitteleminen tavanomaisimpien kategorioiden avulla vaikuttaa lähes mahdottomalta. Arendtia ei voi esimerkiksi määritellä yksiselitteisesti liberaaliksi tai konservatiiviksi, sillä hänen ajattelunsa ei varsinaisesti edusta kumpaakaan näistä perinteistä, mutta sisältää piirteitä kummastakin. Sosialistit liittivät Karl Marxia ja Neuvostoliittoa läpi uransa kritisoineen Arendtin usein poliittiseen oikeistoon. Toisaalta monet oikeistolaiset eivät olleet valmiita allekirjoittamaan useista Arendtin teksteistä löytyvää kansalaistottelemattomuuden ja vallankumouksen glorifointia. Jos julkista toimintaa korostava Arendt halutaan välttämättä asettaa johonkin 10